SYKSYN SUOSIKKITRENDIT

syksy-3

Ruudut - Tämä trendi oli läsnä myös muotiviikoilla ja olenkin tänä syksynä haaveillut erityisesti harmaasta ruutuhameesta, toistaiseksi tuloksetta. Ruudullinen mekko multa löytyy ja sitä olen yhdistellyt erilaisten villapaitojen kanssa. Ruutu toimii mielestäni loistavasti myös takeissa ja housuissa.

Hatut - Baskerit, lierihattu, cloche-hattu viime asupostauksessa... Baskerit ovatkin olleet jo pidempään suosikkejani, mutta nyt olen taas ottanut myös muitakin hattuja käyttöön. Varoitan jo valmiiksi, että hattuja tulee näkymään paljon myös tulevissa asupostauksissa!

Punainen - Punainen toimii joka syksy paitsi huulipunissa niin myös vaatteissa. Kaivoin jo vaatekaapista esille punaisen villapaitani, jota en tainnut käyttää viime talvena kertaakaan. Tänä syksynä korjataan se asia! Punainen on täydellinen väri paitsi matchaamaan ruska-ajan värimaailmaan niin myös tuomaan harmaampiin syyspäiviin pientä piristystä.

Hapsut - Hapsuista en muistaakseni koskaan aikaisemmin ole erityisemmin välittänyt pukeutumisessa, mutta uuden takkini söpön hapsureunuksen myötä olen alkanut tykkäämään niistä. Kaikenlaiset hapsut ja tupsut vaatteissa ovat todella söpöjä yksityiskohtia!

PARIS & MILAN FASHION WEEK FAVOURITES


lv
Louis Vuittonin näytöksessä huomioni kiinnittyi erityisesti suuriin ja futuristisiin hihoihin. Isojen hihojen trendille ei näy vielä loppua ja sehän ei mua haittaa! Samoja futuristisia viboja näkyi myös kulmikkaissa hatuissa. Laatikkomaisuus puolestaan ulottui hattujen lisäksi laukkuihin. Vaikkei futuristisuus mallistoissa yleensä nappaa muhun niin tässä sitä oli juuri sopivalla tavalla makuuni. Takit, mekot ja oversize-paidat oli solmittu vyön avulla muotoonsa ja monissa vaatteissa näkyi myös  suuria värikkäitä maisemaprinttejä.

gv
Giambattista Vallin mallistossa oli niin monia eri asioita, joihin rakastuin. Ensinnäkin on mainittava  monet upeat valkoiset pitsiset mekot, jotka vievät lähes poikkeuksetta sydämeni. Niiden lisäksi preeriatyyliset mokkahapsut, tupsut, edestä lyhyet - takaa pitkät mekot sekä useissa vaatteissa toistunut söpö huuliprintti ihastuttivat. Myös eläinprintti oli tässä mallistossa läsnä ja tämäkin taisi olla Burberryn malliston ohella ainoa, jossa kyseisen printin näkeminen ei aiheuttanut välittömiä inhoreaktiota. Tykkäsin tässä mallistossa myös siitä, ettei luonnon näkyminen vaatteissa rajoittunut ainoastaan kukkiin vaan vaatteiden kuvioinnissa oli käytetty myös puita ja muita kasveja.

elieFlorals? For spring? Groundbreaking. Ei vaan, näissä S/S 2019 näytöksissä näkyi mielestäni yllättävän vähän kukkaa, mutta onneksi yksi suosikeistani ei pettänyt sen osalta. Elie Saabin näytöksessä nähtiin kukkakuosisia vaatteita niin myös samalla kuvioinnilla koristeltuja kenkiä, värikkäitä raitoja, 80-luvun olkatoppauksia ja pitsiä. Erityisesti mieleeni jäi muutamat ihanat haalarit, jotka voisin ottaa vaikka suoraan omaan vaatekaappiini vaikken ole ennen ollutkaan haalarien suurin ystävä sekä kaulalle tiukasti solmitut huivit. 

dg


Toinen suosikkini, joka ei vaan koskaan petä - Dolce & Gabbana. Mistähän tässä edes aloittaisi, näytös oli niin suuri, yli 150 lookkia. Vuoron perään supervärikkäitä ja sitten taas mustavalkoisia asuja. Hapsuja, röyhelöitä, barokkia, uskonnollisia symboleja, kukkia (D&G:n luomukset olivat oikeita kukkaunelmia), pallokuosia ja mitä vielä. Tässä oli kaikkea mahdollista, mutta mallisto tuntui silti yhtenäiseltä. D&G:n mallistot ovat aina mun silmääni todella arvokkaan näköisiä ja malleilla usein näkyykin vieläpä kruunuja ja  tiaroja päässään. Malleina toimivat tällä kertaa eri ikäiset, kokoiset ja näköiset ihmiset, vanhuksesta lapseen ja plussakokoisesta hoikkaan, joka oli ihanan positiivinen yllätys.

mame
Mame Kurogouchi oli mulle uusi tuttavuus ja mallistokin oli aika pieni 22 lookin mallisto edelliseen D&G:n verrattuna, mutta laatu korvaa määrän tässäkin tapauksessa. Ihanan pehmeän ja mukavan näköisiä kimonoita, jotka oli solmittu silkkisillä huiveilla vyötäröltä. Niiden ohella ihastuin myös mustiin lyhyempiin mekkoihin kultaisilla koristuksilla, tuon ylärivin toisen mekon voisin ottaa vaikka heti vaatekaappiini. Väreinä oli mm. vaalean violettia ja mustaa sekä niiden ohella punaista käytettynä pieninä tehosteina. Tätä näytöstä katsellessa koin aika yllättävän ihastumisen juurikin tuohon vaaleaan violettiin. En ole violetin sävyistä koskaan erityisemmin syttynyt, mutta hei tuo sävyhän näyttää ihanalta!

chanel Chanelin näytöksestä mieleeni jäivät paitsi kauniit vaatteet niin myös upea miljöö. Näytös järjestettiin keinotekoisella rannalla ja mallit kävelivät hiekalla paljain varpain kantaen kenkiä kädessään. Tässä oli heti ensisilmäyksellä siis selkeää rantafiilistä! Mallisto oli erittäin chanelmainen positiivisessa mielessä ja brandi tuli sokeillekin selväksi viimeistään isoista logoteksteistä, jotka toistuivat monissa vaatteissa, koruissa ja hatuissa. Yleensä en ole suurten logojen ystävä, mutta Chanelin kohdalla ne eivät haittaa. Mielestäni näihin asuihin se oli onnistuttu sisällyttämään niin, ettei lopputulos näytä mauttomalta. Mielenkiintoinen huomio oli myös se, että osa malleista kantoi kahta laukkua. Täydellinen ratkaisu kaikille ihmisille, jotka raahaavat aina koko omaisuutta mukanaan!

beccaria
Luisa Beccarian näytöksessä ristikkokuvio näkyi läpi näytöksen eri tavoin käytettynä. Tuossa alemman rivin keltaisessa takissakin pystyraidat muodostuvat pienistä ristikoista. Malliston väritys oli pääosin hempeitä siniset, vihreän, vaaleanpunaisen ja keltaisen sävyjä. Röyhelöä näkyi myös niin isoina kuin pieninä yksityiskohtina esimerkiksi taskujen reunoissa. Sen lisäksi myös söpöjä virkattuja hattuja, rusetteja sekä ikuista ykkössuosikkiani eli kukkia. Naisellisuus ja suloisuus olivat tässä mallistossa läsnä.

Kuvat: wwd.com ja vogue.com

OMAN ELÄMÄNI BLAIR WALDORF

untitled-4k2 untitled-18 untitled-1

Tämä asu oli enemmän tai vähemmän inspiroitunut Gossip Girlin Blair Waldorfin tyylistä. Jostain syystä jo tuon pelkän hatun pukeminen tuo mulle joka kerta Blair-viboja (baskereiden ja hiuspantojen ohella, joista jälkimmäisiä en omista, mutta tekisi hiukan mieli hankkia). En tiedä oliko asu loppujen lopuksi sellainen, jonka sitä inspiroinut fiktiivinen henkilö pukisi päällensä, mutta ehkei se ollutkaan se pääasia tässä. Syys- ja talvipukeutuminen ei ole koskaan ollut vahvinta alaani, joten olen yrittänyt hakea ideoita siihen mm. tv-sarjoista ja blogeista. Kaavailin ensin mielessäni, että tähän asuun sopisi täydellisesti kirkkaanpunainen laukku tai jokin muu samanvärinen asuste, mutta koska en sellaisia omista niin tällä kertaa mentiin värittömämmällä linjalla. Onneksi punertavaa väriloistoa näihin kuviin tuovat kuitenkin nuo puiden kauniit ruskan sävyt!

kuntitled-19 untitled-13 untitled-17
Takki Zara | Hattu H&M | Laukku Ted Baker | Kengät Skopunkten

Takki on vaatekaappini uusin tulokas, jonka päädyin lopulta kiikuttamaan kotiin Helsingin Zarasta sovitettuani sitä kuukautta aikaisemmin myös Tampereella. Siinä vaiheessa, kun päädyin sovittamaan samaa takkia jo toistamiseen, en malttanut enää olla ostamatta sitä. Ihastuin täysin sen söpöihin hapsuyksityiskohtiin ja erilaiseen kuviointiin. En tiedä erottaako sitä kuvista kovin hyvin, mutta takki ei ole täysin harmaa vaan siinä on myös hieman sinistä ja punaista. Listasin aikaisemmin syksyn ostoslistalleni harmaan takin ja tämä ei ollut sitä, mitä ajattelin ostavani sitä listaa kirjoittaessani vaan vielä parempi löytö. Usein mun parhaat vaatelöydöt ovatkin olleet sellaisia, etten tiennyt haluavani niitä ennen kuin näin ne ja tämä takki oli ehdottomasti yksi sellainen.